Miksi historia toistaa itseään? Miksi historia toistaa itseään?

Minä pakenin seinieni sinertävältä hiljaisuudelta. Minua vain hiukan vanhemmat istuivat ruokapöydän ääressä kirjavissa haalareissaan kuin lapset päiväkodin pihalla, puhuivat politiikasta ja ohjelmoinnista. Juuri sillä tavoin kaikki virtaa, muuttumatta. 

Sinä pidit minua polvellasi kuin ostoskeskusjoulupukki kaupallisen elokuvan väriloistossa, puhalsit korvaani varmana että pelkkä hengityksesi ääni voisi kertoa minulle kaikki ne salaisuudet, joita kannat. Sinun synkimmätkään hetkesi eivät vajoa yhtä syviin syövereihin kuin minun jokapäiväiset harha-askeleeni. Silti jokaisella jaetulla hengenvedollamme minä tunnen onnen heräävän luutuneessa sydämessäni. Minä rukoilen samoin sanoin syleilyä ja unohdusta. 

Kangasriepu on liian kapea peittämään ikkunaa kokonaan. Aurinko kurottaa sisään reunoilta, sivelee mustasukkaisena kapeasilmäisen pojan paljasta selkää. Huolimatta kaikista illoista ja öistä, minä tulen unohtamaan hänen nimensäkin. Hyvin vähän piilee rakastettavaa hänen takkuisen pellavansa alla.

Sinä näytit loukkaantuneelta, varmasti olitkin. Olisin halunnut selittää, vaikkei se mitään olisi auttanut. Minä olin langennut jo kauan ennen kuin tapasinkaan sinua, ja silti sinä odotit kunnes olin sinua varten valmis. Kiitoksena kaikesta kiintymyksestäsi minä livistin, kun oli jo liian myöhäistä. Minä olen aina rukoillut samoin sanoin turvapaikkaa ja pakotietä, tietämättä itsekään kumpaa todella kaipaan.

Historia toistaa itseään, koska ihmiset ovat typeriä.