Voisinpa olla yhtä rehellinen kuin kiitollisena tuoksuva maa. Sade maalaa kaukaisen metsän harmaaksi ja istuttaa minuun onnen, jollaista en ole ennen tuntenut. Sinä nukut yksin, minä levitän aamuisin valkoisen päiväpeiton vuoteeni peitoksi. Tämä on miltä elämän pitäisi tuntua, nauruntyrskähdykseltä rinnassa.

Minä haluan voittaa. Edes kerran, minä haluan voittaa. Olen elänyt elämäni kärjen liepeillä, aina toisena, kolmantena, neljäntenä. Nyt olen vannonut, minä voitan. Sinä et voi enää kätkeä minua selkäsi taakse, sillä olen vapaa. Minä huudan tuulelle katkerat sanani ja se kantaa ne pilvien sekaan. Kenties Jumala itse kuuntelee minun avutonta raivoani ja hiljaa nauraa kahvikuppinsa takana.

Pidän sinusta yhä. Tiedät sen kyllä. Siitä huolimatta, ystäväni, me seisomme tänään risteyksessä ja minä olen aina kulkenut metsäisiä teitä.