Kaukaiset sydämenlyönnit jostain pääni sisältä käskevät lähtemään. Asvalttimaa ja muovitaivas rajaavat tätä pallomerta ilman lapsia. Eikö olekin rasittavaa? Tanssivat jumalat katsovat minuun kullatuista makuupaikoistaan. Ja vielä me laulamme, laulamme, laulamme, laulamme. Laulamme hälventääksemme öljyllä maalattua yötä. Hirviö itkee meidän puolestamme, kun itse emme ymmärrä vielä. Viaton pieni ihmiskunta tanssii kullatuissa lapsenkengissään ja uskoo olevansa jotain suurta ja merkityksekästä.  Mitään ei kasva muovipusseilla päällystetyillä pelloilla. Anna minun vapauttaa sinut elämän kirouksessa, tässä, niele tämä, minä pelastan sinut. Miten pelokas katse onkaan peuran silmissä sekunti ennen luodin iskeytymistä niiden väliin. Hmph. Halveksuttava humanoidi! Etäinen pulssin tunne jossain silmien takana, se tykyttää, tykyttää, mittaa sekunteja joita minulla on vielä jäljellä. Ei enää paljoa jos jäät tänne, ne kuiskivat. Mutta minä en voi vielä antaa periksi. Rokotan omenan täyteen lääkkeitä, ota nyt, ota ota, ihan hyvä tuore omena, en ole tehnyt sille mitään, lupaan. Miten epäluuloinen katse onkaan gladiaattorin silmissä kun hänen vastustajansa tarjoaa auttavan kätensä vain leikatakseen hänet auki miekallaan, mutta onko hänellä muka vaihtoehtoja? Voi minun pikku Lumikkini, kannan sinua lasisen ruusun sisällä kun lähden. Vihdoin pääsen pois, vain hetkeä ennen kuin kipsistä valettu taivas murtuu taakse jääneitten niskaan. Minähän pelastin sinut, yritä ymmärtää! Linnut kuolevat maha täynnä laineilla vaappuvia pullonkorkkeja. Ja mitenkähän se minua liikuttaa? Hmph. Halveksuttava humanoidi! Räjähtelevät syntymäpäiväkakut ja kuoleva rakkaus maalaavat taivaan sateenkaarivärillään. Huomaatko nyt, pikku Lumikkini, miten minä olen oikeassa? Hullut murtavat vihdoin tiensä vapauteen ja perustavat uuden ihmisrodun yhdessä panttereiden kanssa. Nelijalkaiset morsiusparit tanssivat kukkakedoilla. Vihdoin pääsen joelle, sen vesi on mustaa ja punaista, täynnä ruumiita ja ikuista muovia. Minä juon, juon, juon. Voi pikku Lumikkini, nyt minä kuolen, kuolen, kuolen. Vesi ei ole enää edes vettä, se on raakaöljyä ja syanidia täynnä mätänevää lihaa. Sydän huutaa tyhmä, tyhmä! Tulit tänne asti vain kuollaksesi pahaan veteen. Lasinen ruusu helähtää särkyessään. Olet kaunis verisenä.