Lapsi syntyi harmaaseen maailmaan. Ihmettelevin silmin hän katseli tehtaiden samentamaa taivasta, jolla ei liikkunut muuta kuin savukiemuiroita. Naapuri sanoi: "Kerran tuolla taivaalla lensi olentoja. Niitä kutsuttiin linnuiksi ja ne olivat monimuotoisia." Lapsen ihmettelevät silmät tuijottivat naapuria hämmentyneinä.

Lapsi kulki pitkin mustia katuja ja niiden muovinkyllästämiä pientareita. Hänellä oli kevyet kengät. Työläisten silmät olivat uponneet syvälle noentahraamiin kasvoihin ja heidän silmänsä olivat katkerat. Lapsen mustat kiharat kehystivät kauniisti kasvoja. Punaiset kengät olivat ainoa väri maailmassa.

Lapsi kasvoi, voimistui. Silmissä oli yhä niin ihmettelevä katse. Hän nai työläisen, jonka mustat silmät olivat uponneet syvälle harmaisiin noentahraamiin kasvoihin. Heidän häissään satoi hiiltä. Se oli hyvän onnen merkki. Työläisen kovat kädet raastoivat pois lapsen vaatteet. Hänen kehonsa oli puhdas ja loistava, raajat sorjat kuin entisajan eläimillä. 'Kauriiksi' oli mummo niitä kutsunut. Lapsen ihmettelevissä silmissä oli kyyneleitä. Tätäkö tarkoitti rakkaus? Tätäkö ihmiset ajoivat takaa niin innokkaasti? Työläisen rintojen välissä kasvoi punaista karvaa.

Lapsi kulki yhä kauemmas. Mustat tiet ja muovinkyllästämät pientareet jatkuivat loputtomiin. Kevyiden kenkien pohjat olivat kuluneet pois. Lapsi katsoi ihmettelevin silmin ylös harmaalle taivaalle. Ei tuntunut olevan väliä miten kauas hän kulki. Lapsen silmistä valui noentahraamia kyyneleitä. Hänen sydämensä uumenissa satoi tuhkaa. Asutus oli jäänyt kauas. Lapsi kulki ilman kantamuksia, luurangoksi hälvenneenä. Hänen jalkojensa luut loistivat valkoisina. Silloin hän näki ne. Linnut. Mustat siivet piirtyivät leveinä ja repaleisina harmaata likataivasta vasten. Lapsi katsoi jalkoihinsa ja näki mustan tien kadonneen. Hän riisui hengityssuojaimensa ja levitti kätensä kuin linnun siivet. Ja ne tulivat hänen luokseen. Kuollessaan tuo yksinäinen lapsi oli ensimmäinen vapaa satoihin vuosiin. Eikä hänestä kuullut kukaan. Lapsi joka rakasti lintuja.