Haluan kuolla. Yksi ainoa ajatus jyskyttää takaraivossani. Se hakkaa ja hakkaa aina vaan. Joku yrittää murtaa oveani, mutta minä lukitsin sen. Kaiverran kauneinta taideteostani, älkää häiritkö minua. Kaiverran sen niin, että voin aina pitää sen lähelläni. Omaan lihaani. Se saa sykkiä, elää, toisinkuin nämä patsaat joiden kiviset silmät loputtomiin tuijottavat minua. Näin unta, unta että katosin. Paloin täyteen reikiä ja vähenin tuhkaksi, kuin vain valokuva punatukkaisesta tytöstä. Sinä pitelit kuvaa kynttilän päällä, se ei syttynyt, ei kertaakaan, vain ikään kuin… Syöpyi. Miksi sinä jätit minut yksin tähän kylmään halliin täynnä kuolemaa? Vahvistan kaiverrusjälkeä, revin tieni melkein luuhun asti, se loistaa valkoisena kaiken tämän muun keskeltä, helmenä. Kauniina. Enkö minä ollut… Emmekö me olleet… Mikä meni vikaan? Miksi sinä jätit minut tähän kylmään maailmaan täynnä kuolemaa? Haluan paeta. Kadota, olla vapaa. Ikuisesti. Auta minua! Omasta henkilökohtaisesta helvetistäni ei ole muuta ulospääsyä kuin tämä. Pelasta… Pimeän tyttö tanssii, olisiko hän sama jos luopuisi mädänneisyydestään? Olisinko minä sama jos antaisin menneisyyteni ajelehtia pois liekehtivillä aalloilla? Pääni on kysymyksistä raskas, vaikka yritän valuttaa nekin ulos, kaiken. Punainen joki huuhtelee patsaideni jalustoja. Mitä minä teen? Kyynelten suola kirvelee haavoja. Hakkaavat edelleen ovea. Naurahdan ja isken veitselläni vielä kerran, nyt ei käteen, vaan kurkkuun. Suora ja selkeä viilto lopettaa kaiken kertaheitolla. Katso äiti, minä lennän.