Aurinko paistaa kuin uskoisi maailman hyvyyteen. Minäkin uskon, kaikesta sen epäreiluudesta huolimatta. Elän särkyneen sydämeni kaikella voimalla, laulan villinä tanssivien mäntyjen seassa. Pojat juoksevat rinta täynnä kevättä ja tunnustavat rakkautta väärille ihmisille. Minä nauran silmät kapeina viiruina hänen pienille kalpeille sanoilleen.

Kämppikseni erosi vastikään, eikä ole vielä lakannut itkemästä. Minä nukun hänen vieressään, silitän hänen hiuksiaan aamukolmelta hänen herättyään painajaiseen. Poika kulkee synkkänä varjona, mutta suostuu nauramaan minun kanssani kun kruunaan itseni Shakiraksi. 

Sinä olet lakannut välittämästä. En muista milloin viimeksi olemme keskustelleet kunnolla. Minä en itkisi jos lähtisit, sinä et olisi synkkä jos menisin. Totuus on, rakkaani, että olemme yhdessä enää vain koska kumpikaan ei ole vielä julistautunut itsenäiseksi.

Me haimme eri yliopistoihin. Olit minulle vihainen, sillä olin käynyt kaupungilla ilman sinua. Minulla ei koskaan ollut suunnitelmana muuttaa kanssasi yhteen. Olit minulle vihainen, sillä olin nukkunut kämppikseni sängyssä. En koskaan saa sinua tuntemaan muuta kuin harmia ja murhetta. En saata ymmärtää miksi yhä tarraudut minuun; miksi yhä takerrun sinuun.