Joinakin päivinä pohdin, millaisena sinä minut näet. Dinosauruksen näköinen poika kohtelee minua kuin pikkusiskoa, siviilipalvelusmies kuin oppipoikaa. Sellainen minä olen heille. Entä sinulle?

Joinakin päivinä sinä katsot minua kuin vierasta, tai suoraan lävitseni. Toisinaan sinä pidät minua viisaana tai ahkerana, joskus tyhmänä. Mutta kuka, kuka minä sinusta olen? Kasvattaako mielesi minulle siivet vai hännän? Saako uumenissasi elävä kuvajainen sinut kiintymään minuun enemmän vaiko tahtomaan paeta? Kuka, kuka minä olen sinulle?

Opettajille minä olen älykäs mutta huonosti keskittyvä. Alempi vuosikurssi näkee minut villinä, ylempi kummallisena. Haalistunut ystäväni kerran kutsui minua taiteelliseksi sieluksi. Sinä, kuka minä olen sinulle? Olet itse itsellesi niin kovin toinen ihminen kuin olet minulle, kenties sinun käsityksesi minustakin on minulle tuntematon.

Tiedän, ettei murtuvassa maailmassa ole väliä sillä, pitääkö joku kädestäni. Silti se on kovin lohdullista. Sinusta on tullut niin kovin paljon kauniimpi kuin se lihaa jahtaava olento, joka alkuun olit. Enkä tiedä, oletko todella puhtaampi vai onko mieleni vain rakentanut sinusta sellaisen. Ensimmäisissä unissani sinä olit enkeli, vaikka valveaikanani kuljit demonina repien aukkoja ympäristöösi. Myöhemmissä unissani olet demoni, vaikka valveaikanani kuljet enkelinä siunaten maata jalkojesi alla. Voisit yhä opettaa minut myös vihaamaan, sillä se tunne on liian voimakas uhrattavaksi sellaiseen, jota ei rakasta. Voisit yhä kertoa minulle todellisuuteni olevan vain sisäkkäisiä harhakuvia, mutta sanasi ovat heikentyneet. Kalvenneina ne rimpuilevat voidakseen kuljettaa itseään suurempia merkityksia. Voisit yhä luovuttaa, ja minä antaisin anteeksi. Minä annan aina anteeksi.