Ajattelin, että sinäkin olisit onnellisempi, jos päästäisin sinut menemään.

Halusin tehdä valintani vain omasta puolestani, ja uskoin sinunkin tahtovan.

Ajattelin, että joutuisin syyttämään itseäni, jos olisit onneton kaupungissa johon olit minua seuraten tullut.

Nyt olet onneton toisaalla, ja siinäkin tunnen olevani syyllinen. En nähnyt, että kaikki oli romahtava niskaani, huolimatta siitä miten päättäisin.

Tämä on julmasti sanottu, mutta tiedän, että antaisit minulle anteeksi, sillä ethän ole mitään kaivannut kuin minua ja kaikkea kylmyyttäni.

Silti sinä olet se, joka yrittää yksinkertaistaa ihmiset algoritmeiksi. Sinä olet se, joka päässään kuvaa keskusteluita puukaavioina.

Minä näen puiden oksissa ihmisyyden. Ne jakautuvat satunnaisina kuin elämät. En tahdo jakautua enää. Etkö siis antaisi minun syöksyä?