Mä olen  ollut nyt aika tasan kuukauden yksin, ja alan tässä kohtaa vasta tajuta päätä huimaavan vapauteni, sen miten hänen tunteitaan ei enää tarvitse varoa. Koulu alkaa huomenna. Mä muutan kohta kotoa. Kenelläkään täällä ei oikeastaan ole enää väliä. Mä voin tehdä mitä ikinä vain haluan. Mä olen vapaa.  Mä seisoin sateessa ohuessa mustassa villapaidassa kädet levällään ja annoin sateen pisaroida kasvoilleni ja keholleni enkä palellut.

Mä olen oikeasti todella säikky. Todella.  Juhannuksena rannassa on parhailleen nelisentuhatta ihmistä, tulta ja käristyvää rasvaa ja mummelihumppaa. Urheilukentällä juopuneet nuoret seisovat erikokoisissa piireissä ja pienet lapset keräävät tyhjiä tölkkejä saadakseen panteista lisäystä viikkorahoihiinsa. Hänen veljensä harppoi pitkin askelin halki  tumman asvaltin. Pelkäsinhän mä että hekin tulisivat. Koska täällä on juhannuksena eniten väkeä. Ja eniten viinaa. Veljen kaksimetrisen kehon erottaa kaukaa jos hän verhoaa sen kirkkaanpinkkiin huppariin. Hän käveli vastaan ennen kuin ehdin väistää ja hymyili ja vilkutti silmissään katse joka oli tehokkaampi kuin suora murhauhkaus. Minä kävelen nyt tässä, enkä väistä ja hymyilen ja voi miten mielelläni repisin kaulavaltimosi auki, pikkulunttu, kun kehtaat jättää minun hauraan pikkuveliraukkani. Miten kehtaatkaan omata omia tunteita. Mä tärisin koko loppumatkan vessakopeille, minne saatoin horjuvaa ystävääni. Yritin tasata hengitystäni odottaessa. Ei sujunut hyvin. Mä tärisin koko loppumatkan takaisin istumapaikallemme, rantapenkille kaukana  hulinasta. Sielläkin haukoin vielä henkeäni. Ja sitten yksi ainoa ajatus, yksi nimi, riittää kirkastamaan kaiken ja mä olin taas rohkea ja katselin laskevan auringon kultaamaa metsikköä vastarannalla ja ilmassa loistavia lokkeja ja tiiroja. Yksi ainoa nimi, yhdet kasvot rauhalle. Enkä ole nähnyt häntä yli kuukauteen.

Hän maalasi kuvan alastomasta naisesta granaattiomena päässään ja sanoi pitävänsä hahmon paksuista reisistä ja leveästä lantiosta. Koskaan ennen en ole katsonut tukevia reisiäni rakkaudella kun niiden läski painuu tuolinreunaa vasten. Silloin katsoin. Ja minä ymmärrän, tämän kautta minä voin oppia elämään itseni kanssa, nyt kun jo huomaan pystyväni elämään hänen kanssaan. Minun ei tarvitse ympäröidä itseäni tyhjyydellä voidakseni nähdä. Minun täytyy täyttää tyhjyyteni rauhalla. Ja lootuksenkukat laulavat.