Silmieni kalpeaan kuunvaloon piirtyvät siluetit tanssivat mustina. Olen alkanut pelätä, että joku päivä sinä huomaat oman varjosi kadonneen katseestani. Toisaalta, miksi pelkäisin. Ystäväni tietävät jo minun olevan lähdössä. En edes tiedä mitä odotan. Kenties yritän antaa sinulle sadatta mahdollisuuttasi, kenties yritän jäsennellä elämääni. Ensin kirjoitukset, sitten vasta muuta. Keskity.

Menninkäisen kiharat hiukset laskeutuvat hartioille saakka. Hän hymyilee kun letitän niitä tiukasti ja asettaa tuolinsa minun viereeni. Sydämeni nauraa hiljaista onnea, sillä näen ettei hän jaksa enää vihata minua. Kenties ei koskaan vihannutkaan, olin vain itse peloissani. Viipaloin käsilläni ilmaa paksuiksi kakkusiivuiksi selostaessani hänelle maailman ihmeistä.

Pelkään yhä. Kerran hän katsoi minua niin lempein silmin, että pelkäsin rakastuvani itsekin. Toisista olen aina tiennyt, etten koskaan sortuisi niin syvälle, etten voisi nousta haavoittumatta. Sinustakin, joka yhä saat työntää itsesi henkilökohtaiseen tilaani. Sydämeni on aina ollut niin kovin hidas muuttumaan, mutta jos hän katsoo minuun kerran vielä sellaisilla silmillä, tiedän menettäväni järkeni. Keskity.

Sydämeni on aina ollut niin hidas muuttumaan. Tämä on toinen kerta kun on liian myöhäistä. Taiteilijatyttö lähti omalle polulleen, menninkäinen valmistui viime keväänä ja vaikka hän toisinaan vierailee, kuuluu hänkin toisaalle. Kenties joku päivä pysyn aloillani riittävän kauan, jotta ehdin oppia välittämään.