Kuulen äänet taas, ja puoliksi toivon herätyskellon vielä kerran laulavan ja vapauttavan minut tästä raastavasta unestani. Kuin vangin kahleet se takertuu minuun, takertuu minuun, takertuu minuun, kuin pieni lapsi leikkikentän reunalla. Äänet, tuoksut, kasvot, ne ovat kaikki niin tiukkaan kiinni, kuin olisivat osa minua. Äänet, äänet kaikkialla. Ihmiset ympärilläni, kaikki tuoksuen erilaiselta, äänet kietoutuen vain yhdeksi puuroksi.  Miksen minä pääse pakoon? Linnut kirkuvat harmaalla taivaalla. Yritän erottaa niiden sanat, lauseet, mutta kuulen vain pulssini, se hakkaa, hakkaa, yrittää murtaa minua vapaaksi luisista kahleistani, mutta on liian heikko ja aiheuttaa vain päänsärkyä. Vaivun hiljaa nurkkaan, yritän leikata punaista lankaa mutta se luisuu. Miksen minä pääse pakoon? Kaikki on mustaa, rauhoittavan pimeää, ja taas, siinä se on, rasittava valonsäteeni silpoo pimeän. Ja kaikki verisuonet kohisevat, jänteet laulavat. Leikkaa tästä, katkoviivaa pitkin. Tyttö juoksee veteen piirrettyä viivaa yli valkean veden, ei saa pudota, ei saa. Kuoleman kruunussa on liljankukkia. Ja sateenkaaretkin on verhottu lesken suruhuntuun, jääpuikkoja ripustettu koruiksi. Enkö olekin kaunis, kiltti tyttö, samalla muotilla tehty kuin kaikki muutkin, onnistunut valu? Ooh, sinullako ongelmia? Ehei, lapsonen, ei sinulla. Mukulakivet tuntuvat pyöreinä kuluneen kengänpohjan alla. Minä juoksen, juoksen aina vaan ja äänet päässäni kirkuvat mieltäni kappaleiksi. Joku, kuka vain, pelastakaa minut! Linnut harmaalla taivaalla kirkuvat, pilkkaavat minua ja erotan selkeästi niiden sanat, lauseet. Pulssini katkeaa, sen loputon lanka, kappale joka ei jätä minua rauhaan. Kohina, kohina, missä on kaikki se kohina? Tytöllä on selässään irtileikattujen siipien arvet, hän on enää vain kaiku, ja haipuu, haipuu. Haalistunut valokuva. Äänet ovat taas siellä, eikä kello soi, eikö se koskaan soi? Laulu on poissa, lapsien suut on ommeltu umpeen ja he istuvat kauniisti rivissä, jokaisella ruusu hiuksissaan, eivätkä he valita, vaikka piikit repivät heidän nahkaansa. Sillä eihän heillä ole ongelmia, ehei, lapsonen, ei heillä. Etkö muka näe miten kauniisti he istuvat näytillä, samalla muotilla tehtyinä, täydelliset valut? Jokainen pieni ikuisesti paikalleen tatuoitu hymy huulillaan. Ja epäonnistuneet koevalut katselevat varjoista silmät kiiluen, ampukaa heidät, jos vain haluatte. Eihän nyt ole vielä sorsastuskausikaan, kaipaatte varmasti tekemistä, sir. Pimeän pedoilla on pitkät kynnet, ne repivät nahkaani, irrottavat sen lihasta. Köydet narisevat puiden keskellä, eikö olekin kaunista, enkeleitä kuusten latvoissa? Etkö rakastakin tätä sirkusta, kaikki on niin kaunista ja ihanaa, ruumiita lasiarkuissa. Tule, lapsonen, ostan sinulle karamelliomenan.