Kylmä. Ulkona aurinko nauraa sinisellä huovalla. Minun on kylmä. Ilma väreilee mustan asvaltin yllä. Minun on kylmä. Tytöt juoksevat liian lyhyissä hameissa kohti rantaa. Liikaa värejä, liikaa valoja. Liikaa, liikaa. Ilta ei pimene yöhön.  Neonvalot lisäävät yön kirkkautta. Nainen kaatuu koroillaan. Liian lyhyt hame. Käsiä, ääniä, kasvoja. Minä seison parvekkeella ja palelen. Kaikkialla on valo ja värit, kaikkialla, kaikkialla. Oksennan. Parvekkeen alle syntyy vihertävä järvi. Minä syytän miehiä jotka huutavat bussipysäkillä. Miehet syyttävät naista. Liian lyhyt hame. Kissalla on takkuinen karva. Siitä oli joskus ilmoitus lyhtypylväässä. Ei ole enää. Mummo kuoli jo aikaa sitten. Kissan karva takkuuntuu. Kesä sykkii joka paikassa, sulkee meidät kohtunsa sisään. Oksennan uudestaan ja uudestaan. Jalat eivät kanna enää. Minun on kylmä. Asvaltti on tuoretta ja mustaa. Jalkapohjat palavat. Tytöt juoksevat liian lyhyissä hameissa. Nainen kaatuu koroillaan. Mies kaatuu koroillaan. Pojat nauravat liian lyhyissä hameissaan. Todellinen skotti ei pidä mitään kilttinsä alla. Tien vierellä makaa supeja. Kannoin linnun ulkoilmaan. Lentäviä skotteja. Olen lihava. Jalkapohjat palavat. En jaksa enää kävellä. Minun on kylmä. Oksennan. Mies kaatuu koroillaan. Ääniä, ääniä. Liikaa valoja. En jaksa enää. Päässäni juoksevat värit, ne hyppäävät porealtaaseen ja saavat aikaan hirveän sotkun. Kylmä. Oksennan. Olen lihava. Milloin söin viimeksi? En jaksa enää kävellä. Kaadun polvilleni. Ilma väreilee sairaana asvaltin yllä. Polvet palavat. Katuojassa lupiinit eivät enää kuki. "Joko rentun ruusut kukkivat?" kysyy nainen vanhainkodin ovella. Hymyilen ontosti kuin en ymmärtäisi minulle puhuttavan. Nainen katsoo minua kuin hullua. Hymyilen leveämmin ja oksennan portaalle. Tunnen miten romahdan tässä pimeydessä. Minun on kylmä.

Mustassa joessa ui joutsen. Rannalle on unohdettu harava. "Tule jo, tule jo," äänet huutavat. Minä ojennan käteni ja maailma imeytyy viemäriin mustan ja punaisen kirjavana. Äänet kirkuvat raivosta. Viimeisenä putkistoon katoaa joutsen.

Valkoinen maailma on ontto. Minä kävelen teräksisellä käytävällä ja askeleeni saavat aikaan valtavan kaiun. Tahdon villasukat. Jalkapohjista on palanut nahka. Niihin kirvelee kun kävelen. Jätän jälkeeni verisen vanan, niin kuin etana maalaa kuunvalolla kulkemansa polun. Minä korppi, auringonvalon poika, synnyn uudelleen. Olen aineeton. Milloin söin viimeksi? Olen täydellinen.
 

"Olen pahoillani, rouva. Anoreksia on harvinaista pojille. Autamme hautajaisjärjestelyissä." Horsmia maljakossa. Ei ollut varaa ruusuihin.