Peililasin takaa tuijottavat sameat silmät. Pyöreiden poskien hymykuopat ovat surkastuneet tarpeettomina muinaismuistoina.

Jommankumman meistä oli aina pakko olla surullinen, joko minun tai hailakan kuvajaiseni. Minulla oli liikaa tekemistä, jotta olisin ehtinyt maata vuoteellani murehtimassa. Siksipä suru jäikin aina kuvajaiseni kannettavaksi. Hän ei koskaan syyllistänyt minua, vaan otti vastaan valittamatta kaiken mitä minulla oli antaa.

Ala-asteella työnsin aina varovasti vastenmieliset kotitehtäväni läpi riitteenohuen lasipinnan. Peilihuoneessa lettipäinen pikkutyttö kaivoi esiin kynänsä ja kuminsa samalla kun minä juoksin ulos naurulla täytettyyn leppeään ilmaan.

Tapasin miehen ensimmäisenä työpäivänäni. Hänellä oli hymynsä oli kuin huumetta, pehmeä matala ääni vaelsi herkullisena nektarina korviini. Me kävimme kahvilla, nauroin auringon kuljettaessa sormiaan läpi hänen lyhyiden hiustensa. Rakastuimme. Murhe peilikuvani kasvoilla syveni päivä päivältä, painoi teräksisiä sormenjälkiään hänen ihoonsa merkiksi kärsimyksestä. Minun silmäkulmiini piirtyivät naururypyt lastenlasteni jalkojen tömistessä ympäri keittiötä. Kuvajaiseni alkoi muistuttaa minua aina vain vähemmän. Aika ei ollut tasa-arvoinen meitä kohtaan. Mieheni kuolema sai kuvani itkemään, mutta minun kasvoillani pysyi ikuinen hymy, jonka jouduin piilottamaan hautajaisten ajaksi.

Kuvajaisen kasvoilla on surullinen, anteeksipyytävä ilme. Hän painaa kämmenensä vasten kylmää lasia. Minä asetan omani sitä vasten. Hän sulkee silmänsä ja hengittää syvään ulos. Kuvajaisen kasvoille nousee syvä rauha. Yhtäkkiä tunnen koko elämäni tuskan virtaavan omissa kylmissä suonissani. Vajoan polvilleni, yritän kakoa sitä ulos, mutta se on loinen, joka vaatii jatkuvasti isännän, eikä muita ole enää tarjolla. En pysty nousemaan maasta. Peili sumenee mustaksi. Annan maailman syödä raajani, ja hitaasti se antaa minulle anteeksi ja sallii minun sulautua menneiden virtaan.

”Aika raju tämä niiden pääotsikko: Kolmivuotias Tomi löysi mummonsa ruumiin makuuhuoneen lattialta,” nainen toteaa päätään puistaen. ”Poikaparka,” toinen myötäilee nyökyttäen.