Nykyään on vähemmän joutomaata juostavana. Talot ovat nousseet siihen, missä pitkä heinä keinui viidakkona. Kepit viidakkoveitsinämme me sitä lakosimme, jahdaten pieniä mustia tiikereitä. Äidit huusivat pellon reunalla, olimme niin pieniä etteivät päämmekään nousseet korsien huipulle. Nyt olisin liian pitkä.

Lapset kiitävät ohitse polkupyörillään. He visertävät toisia säveliä kuin minä parempina vuosinani. Olen yhä riittävän kaunis tälle kylälle, mullikat nousevat yhden renkaan varaan kun kuljen ohi. Olenhan minä nuori vielä, tiedän sen kyllä. Kaikki missä olen kulkenut on kadonnut, ja siksi olen lapsuuteni kylässä kuin evakko ajassa. Liekkini kytee, tuhkaan haudattuna.

Minä matkustan taas. Olen varannut itselleni nukkumapaikan likaiselta lattialta kun palaan punaisesta kuumuudesta. Olen luvannut käyttäytyä hyvin ja pukeutua siivosti. Ei minusta ole tällaiseen elämään, kiertämään messuja ja mainostamaan tekemääni työtä. Onneksi lukio on pian ohi, saan palata tavanomaisuuteeni. Olen hankkinut lakkini ja korjannut mekkoni. "Paperia vaille valmis", sanon heille, jotka kysyvät. Minä seison bussipysäkillä, minä seison kassajonossa, pääsen hädin tuskin liikkumaan. Minua on kaivattu. Tämä on minun lapsuuteni kylä, mutta minä en kuulu tänne.