Hauskaa. Tunnen sittenkin jotain. Vaikka sitten pelkkää kipua ja väsymystä, on sekin jotain. On sekin edistystä. Tyttö katselee maantiensillalta harmaata kaupunkia ja ohikiitäviä autoja. Ihmiset ovat niin kuolleita täällä. Tyttö painaa kylkiluitaan sillankaidetta vasten, yrittää murskata niitä tähän metalliin. Autot ajavat ohitse, takapenkkilapset kasvot ikkunaan litistettyinä. Tytön lyhyet, mustat hiukset kätkevät hänen silmänsä katseilta. Turpeasormisen miehen kalansilmät tuijottavat hänen sieluunsa saakka.

Tyttö kirkuu. Kukaan ei pelasta häntä, täällä kukaan ei kuule. Tämä on liian kaukana, ja hän tietää sen. Hän on kuin vauhko eläin, yrittää kamppailla vastaan vaikka tietää sen hyödyttömäksi. Ruumis nytkähtää rennoksi.

Tyttö herää yksin käpyjen ja neulasten peittämältä maalta. Koko keho on revitty rikki. Hän ei ole enää sama kuin eilen. Nyt hän ei ole enää ihminen. Olen pelkkä uhri. Eikä hän tunne enää mitään.Tyttö kietoo vaatteistaan jäljelle jääneet rievut näivettyneen kehonsa suojaksi. Kävyt painavat kivuliaasti jalkapohjiin.

Tyttö pyytää, anelee, mutta kukaan ei auta. Hänen silmistään on kuollut entinen elämänilo. Hänestä on kuollut kaikki. Ruumiina hän tanssii harmaan kaupunkinsa kaduilla. Ihmiset katsovat hänen lävitseen, antavat hänen äänensä juosta läpi hatarien päidensä. Hän hyppää. Viimein siipensä levittäneenä kuollut tyttö kuolee toisen kerran.