Vanha mies istuu puiston penkillä.Sade pyyhkii hänen uurteisia kasvojaan. Tupakansavu sekoittuu kosteuteen, mies suojaa kipinää kämmenellään. "Jotkut huolehtivat itsensä hengiltä. Minä istun tässä ja tupakoin itseäni hautaan. Minusta se on paljon lystimpää," hän sanoo. Pikkutyttö juoksee ohi punaisissa kumisaappaissaan, saparot keikkuen. Mies hymyilee. "Sitä paitsi, tässä istuessani näen kaiken mikä maailmassa on hyvää." Auringonsäteet siivilöityvät likaisten pilvien välistä kuin Jumalan sormet kurottaisivat hyväilemään sateista maisemaa. "Mikä sitten on hyvää?" kysyn. Mies katsoo minua hetken, siristäen silmiään. "Se sinun on itse keksittävä. Kerro minulle kun löydät," hän sanoo ja virnistää. Yskänpuuska taittaa hänet kaksin kerroin. 

Istun tyhjällä penkillä. Mies on mennyt. "Hyvää on elämä," minä kuiskaan tuulelle ja autiolle puistolle. On kuin joku virnistäisi harmaan pilven raossa.