Olen sitten 15. Hienoa, jee, hyvä minä! Onnistunut 15 vuotta raahaamaan kehoani mukanani saamatta itseäni hengiltä. Saavutus sekin. Kai. Haavat reisissä kirvelevät. Mango maistuu paskalta. Että sellainen syntymäpäivä. Ihana päivä tänään, eikun siis eilen. Olen pienen ikäni aikana suudellut kolmea ihmistä, eikä yksikään niistä ollut jätkä. Sitä odotellessa. Reisiä pitkin virtaa punaisia jokia, ne yhtyvät polven kohdalla ja kulkevat tasaisesti nilkkoihin. Söpö keltainen purkki kirjahyllyn reunalla, sisällä verisiä teroittimenteriä. Huuto on takertunut kurkkuun, inhottava tahmea klöntti joka yrittää repiä tietään ulos. Pikkuveljellä on kaveri yökylässä. Minulle huudetaan kun käyn syntymäpäivänäni kylällä moikkaamassa ystäviäni, joita en ole nähnyt aikoihin. Tuntuu jotenkin tosi tasa-arvoiselta. Olen 15. Mikä on eri lailla? Saisin ostaa ESsää K-marketista. ES on pelkkää sokerilitkua ja maistuu paskalta. En osta. Saisin ajaa mopokortin. En tarvitse sitä mihinkään enkä kyllä jaksa hilata persettäni ajotunneille tai hommata rahaa korttiin, kulkupeliin ja bensaan. En aja. Olen rikosoikeudellisesti vastuussa jos rikon lakia. Noh, nyt on kai sitten myöhäistä puukottaa se ärsyttävä pikkukakara. Sääli. Turhaan kai sitten hommasin sen keittiöveitsen. Saan päänsäryn joka kerta kun joku puhuu Jeesuksesta ja Jumalasta, ja seurakunnan nuorisotyöntekijät ovat kaikki perhetuttuja ja yrittävät joka kerta kun näemme käännyttää minua ja kehittää vielä jotain hyviä syitä mennä riparille. Tein valintani ja kannan seuraamukset. Minä en mene viikoksi eristyksiin kuuntelemaan uskonnollista scheisseä. En, en, en. Ihan sama kuka kehottaa.

Maatuskanukkea ei saa hengiltä.

Revi yksi pää, se kasvattaa uuden.

Iske sydämeen, se saa toisen sykkeen.

Kun ihminen on tarpeeksi itsepäinen,

hän saa aikaan mitä vain.

Mutta maatuskanukkea ei saa hengiltä.

Revi sen keuhkot, kisko ulos sen suolet, syö sen sydän, pilko se kuin hedelmä.

Maatuskanukke ei koskaan kuole.

Sen kylmät silmät valvovat sairasta lasta.

Sen puiset kädet sivelevät arkkua.

Mutta maatuskanukkea, sitä ei saa hengiltä.