Äänettömin siivin hän lentää. Hänen sinisissä silmissään on ruskeita täpliä. Päivä päivältä hän kaipaa enemmän. Kaipaa tuulta, kaipaa vapauden tunnetta ja ilmavirtaa vasten hänen kasvojaan.  Mies sanoo: ”Älä tee tuota noin usein. Sinä kadotat ihmisyytesi, lapsi.” Eikä hän mitään toivo enempää kuin sitä. Ihmisyytensä menettämistä. Sillä ihminen on sisimmässään mätä, eikä koskaan vapaa rotunsa kirouksista.

On alkanut sataa lunta. Kuin höyhenet valkeat hiutaleet putoavat suojelemaan maan haurasta munankuorta. Hän seisoo syli avoimena valtaisan taivaan alla ja odottaa rakkautta, jonka kerran sanottiin joku päivä kurottavan alas korkeuksista ja ottavan hänet valtaansa, taivasten tanssijamarionetiksi joka onnellisesti hymyillen hukkaisi tahtonsa. Hän seisoo kädet levällään lumisateessa ja pimeä peittelee hänet pehmeään huopaan, jonka koit ovat taidokkaasti rei’ittäneet.

Hän istuu kannon päässä, pehmeät siivet kauniisti taitettuna. Mies kulkee halki pakkasen hopeoiman metsän, huutaen kuin laumansa hukannut susi. Hän sukii nokallaan sulkiaan järjestykseen, raatelujalkojen tiukka ote kannossa. Miehen katse on pohjattoman surullinen. ”Enkö minä ole varoittanut? Lapsi, tahdotko tosiaan olla pöllö ihmisen sijasta?” hän huokaa musertuneena. Tornipöllö kallistaa veistoksellista päätään. 

Maailma on loputon, päättymätön, muttei silti riittävän suuri kattaakseen ihmisen ahneuden. Hän istuu mustan ja äärettömän taivaan alla ja tuijottaa pimeyteen. Hänen ruskeissa silmissään on sinisiä täpliä. Kullanväriset hiukset kehystävät kalpeita kasvoja ja hän tuijottaa pakkasyön pimeyteen. Mies asettaa peiton hänen hartioilleen. ”Ettet palelisi,” mies sanoo. Hän katsoo miestä tummilla silmillään ja tämä huokaa. ”Tähänkö me olemme tulleet, lapsi?” hän kysyy ja kävelee takaisin kivisen talon lämpöön.  Mutta kuinka voisi latvoissa liitävä sielu asua kivisen kuoren sisällä? Ja niin lapsen sormista versovat sulat, kuin kasvit jotka lumen sulaessa nostavat kasvonsa kohti aurinkoa ja hän lentää. Maan hauraan kuoren alla syntymää odottava liikahtaa lempeän unensa uumenissa. Pöllön kynnet iskevät jyrsijään.  Ja kuinka voisi latvoissa liitävä sielu asua kivisen kuoren sisällä?